keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Lumikuvia

Eilen päätin ottaa kameran mukaani aamulenkille, jotta saataisiin todistettua että on täällä ainakin ollut lunta tänä talvena. Koirat ovat nauttineet pihalla olosta ja lumessa peuhaamisesta ja Häkkinenkin on ollut ehkä hitusen väsyneempi iltaisin ;D Tässä siis muutamia lumisia kuvia meidän poppoosta.

Häkkisen ja Ronin kanssa käytiin eilen illalla tokoilemassa. Treenit menivät molemmilta hyvin, vaikka alussa piti poikien ihmetellä treenikenttää, joka olikin peittynyt lumeen. Harmi vain että toko jää jo nyt joulutauolle, mutta toivottavasti saadaan järjestettyä omia tehotreenejä viikottain bullmastiffiporukalla.




















perjantai 21. marraskuuta 2008

Päivän Sankari 6 v.

...Sara-neidin synttäreitä tänään vietetään...

Tänään tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun pieni punainen tyttö putkahti maailmaan. Vauhtia ja vilinää on riittänyt Sankarin kanssa, eikä tuo meno kovin paljoa ole hidastunut vieläkään :) Sankari on aikamoinen persoona!

Eilen satoi vihdoin Tuusulaankin ensilumi, joten tässä muutama kuva Sankarista nauttimassa lumesta. Myös lahjaksi saatu pehmosammakko pääsi kuvauksiin mukaan. Lahja oli mieleinen sillä Sara rakastaa pehmoleluja. Nykyisin lelut jäävät muuten enimmäkseen ehjiksi, toisin kuin nuorempana jolloin lelujen kestävyyttä mitattiin sekuntikellolla ;)

Juhlat jatkuvat iltapäivällä, jolloin Sara tarjoaa maksalaatikko-kakkua elämänsä miehille eli Elvikselle ja Häkkiselle. Nam ja vuh!

Lopuksi vielä Sankari haluaa lähettää paljon synttärionnitteluja sisaruksilleen eri puolille Suomea! Muistakaahan juhlia kunnolla...









sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Hakuharkat

Eilinen aamulenkki vaihtuikin extempore hakuharkoiksi ja mukana harkoissa kokoonpano Sara & Häkkinen, Enni, Roni, Aino ja Veera.

Meidän porukasta Sara on ollut eläkkeellä hakuhommista jo toista vuotta ja nyt oli neiti räjähtää innosta kun pääsi vähän muistelemaan hommia :) Häkkinen on keskittynyt lähinnä tokon kiemuroihin ja ainoastaan pentuna ollut muutamia kertoja kokeilemassa lajin alkeita.

Enni ja Roni ovat harrastaneet bullmastiffiporukan kanssa hakua säännöllisesti pennusta lähtien eli n. vuoden verran. Sannan koirista Veera on jo vanha konkari ja hyvä hommissa, ainoastaan että Veeramaiseen tapaan haluaa tehdä asiat itse ja omalla tavallaan ;) Ainokin on viimeisen vuoden ajan keskittynyt saamaan tuloksia tokosta ja haussa on ollut taukoa saman verran.

Pieni vesisade ei onneksi äitynyt pahemmaksi, mutta silti tuuliolosuhteet olivat aika haastavat, sillä treenasimme isossa entisessä hiekkamontussa. Paikka oli taatusti erilainen kuin yleensä, sillä mukana oli niin aakeata hiekkakenttää, tiheää kuusikkoa, "teiden ylityksiä", kiviröykkiöitä ja pengermiä ja erilaisia rakennelmia.

Kiitos treeniseurasta, kivaa oli!


Enni







Sara









Veera





Roni vauhdissa









Häkkinen valmiina






Ainon vuoro





Pojat hempeinä



Tässä yksi tunnelmakuva Häkkisestä (1,5 v) ja Elviksestä (8,5 v). Pojat ovat toisensa parhaita kavereita ja nukkuvat usein kylki kyljessä samalla pedillä, kuten kuvasta näkee.

Silti Häkkinen kunnioittaa kovasti vanhempaa Elvis-"iskää", ja tyytyy hipsimään kauempaa ohi jos Elviksellä on luu vahdittavana. Elviksen mielestä parasta koko luunsyönnissä on odottaa ensin rauhassa että muut ahneena syövät omansa ja vasta sitten alkaa nautiskelemaan omaa luutaan... Ensin luuta pitää kuitenkin heitellä ja leikkiä sen kanssa, jotta kaikki varmaan huomaavat että nyt on saalis tapettu ja valmiina ruokapöytään. Elviksen syödessä Sara ja Häkkinen kiertelevät varovasti ympärillä että "jos Elvis vaikka tällä kertaa luovuttaisikin luunsa jommalle kummalle" ja Elvis lällättelee ja nautiskelee luustaan. On noilla touhut!