maanantai 19. huhtikuuta 2010

Iskä ja tyttäret

Ruuti ja Jade omistajineen vierailivat Jäniksenlinnassa lauantaina. Aikamoinen tuuri kävi säiden suhteen, sillä leikkihetkien ja lenkin aikana paistoi aurinko ja oli lämmintä. Kameratkin tykksivät ;)

Hurja myllytys kävi kun tiikerikolmikko pinkoi menemään! Tyttäret etenkin jaksoivat leikkiä, kunnes lopulta väymyksen yllättäessä jatkettiin bullmastiffimaiseen tapaan hampaita kalistellen makuultaan.

Kiva kun kävitte! Oli ihana nähdä Ruutiakin pitkästä aikaan :)











Ruuti

Nisse eli Riippis-Piippis 10 kk

Tässä muutama keväinen kuva Nissestä ja Nissen isoveljestä Diezelistä. Kivaa näyttää pojilla olevan keskenään :) Nissessä on aika paljon Harry-sedän näköä, mukava seurata onko näin myös aikuisenakin.







maanantai 12. huhtikuuta 2010

Elvis on poissa.

Menetimme rakkaamme Elviksen viime keskiviikkona ja ikävä on edelleen suunnaton.

Elviksellä havaittiin viikkoa aiemmin pieni kiveskasvain ja koska vanha herra oli edelleen loistavassa kunnossa kaikkien verikokeiden ja tutkimustenkin perusteella, uskaltauduimme leikkaukseen. Vaikka leikkaus menikin hyvin, kotiin päästyämme Elvis ei enää jaksanut. Järkytys oli suuri, vaikka riskit tiedostimmekin.

Saimme viettää Elviksen kanssa yli 10 yhteistä vuotta. Jos kaikki bullmastiffit olisivat samanlaisia, ei kenelläkään olisi hätäpäivää. Elvis oli maailman kiltein, herttaisin, luotettavin ja helpoin bullmastiffipoika. Elvikseen voi luottaa täysin tilanteessa kuin tilanteessa, niin lasten kuin muiden koirien kanssa. Elvis ei koskaan sairastellut. Voiko pieni ihminen enempää koiralta toivoa...

Olemme niin kiitollisia siitä, että Elvis tassutteli elämäämme ja saimme rakastaa tätä suurta persoonaa sydämemme pohjasta.

---

We lost Elvis last Wednesday and we miss him so much. We are so grateful these more than 10 years that this Gentleman was part of our lives. We have so many great memories that give a little comfort for this big sorrow...




Fi & Dk Ch Rambull's Ever Ready to Bullbugbear

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Iskä ja tytär

Jade kävi piristämässä Häkkisen päivää ja tässä muutama Ojarinteen Heidin ottama kuva raitapaitojen vauhtirallista :)



Pupseja pupseja...

Isäpappa Häkkinen onnittelee Muffin-mammaa isosta katraasta :) Tällä kertaa mukaan mahtui jopa enemmän punaisia kuin tiikereitä... Yksi sinnikäs poika saakin pitää puolensa isoa tyttölaumaa vastaan. Naisenergiaa mahtuu siis tähän pentueeseen :)

Onnea kasvattaja-Sadulle (Bullgrin's) uusista ihanista maailmanvalloittajista!



Iita Ipana 9 kk

Tässä muutama kuva Tampereen neidistä Iitasta (Queen like Lucy)!





Little as Luna -pieni suuri koira!

Sain Jenniltä viestin Lunan viimeisimmästä tempauksesta ja sain luvan jakaa sen teidän kanssanne:

"Oltiin pitkällä lenkillä luonnonvaraisessa metsässä. Yhtäkkiä en saanut Lunaa millään eteenpäin, tuo muutoin nöyrä ja tottelevainen koira spottasi paikallaan eikä suostunut liikkumaan. Menin jo vähän kiukustuneena paikalle: mun kännykkä oli tippunut maahan ja se oli Lunan etutassujen välissä! En varmasti olisi huomannut enkä ainakaan löytänyt sieltä erämetsän siimeksestä ilman Lunaa! Miten koira voi tajuta jotain tuollaista? En ihan heti keksi, mikä motivaatio sai Lunan olemaan 'tottelematon' tietäessään mun tiputtaneen kapulani siihen, kun eihän tän kapulan pitäisi merkitä Lunalle paljoakaan!
Nyt meni yli mun hilseen :)"

Luna Lurjus oli pentueensa pikkuisin, mutta on lunastanut paikkansa tässä maailmassa enemmän kuin monta kertaa. Sinnikäs sissi neiti oli jo pienenä -ja niin hurmaava.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäisterkut Nerolta!

Haminan karhuherra Nero on vähän treenaillut sekä näyttelytreeniä että tottista, treffaillut koirakavereita ja ihmetellyt ihanaa suokkia! Mukavalle vaikuttaa Neron puuhastelut, sanoo katelliinen isäpappa Häkkinen ja kaipailee koirakamuja kylään ;)









sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Mauno match showssa

Mauno oli käynyt Hollolassa harjoittelemassa oppimiaan näyttelyjuttuja mätsärissä ja hyvin näyttää oppi menneen perille! Mauno oli tsempannut hienosti sinisten pentujen voittoon ja lopulta BIS3:ksi ja isännän kanssa olivat vielä tulleet kolmanneksi omassa kisassaan :)

Toivottavasti Herra Tuholainen väsyi edes hieman pitkästä ja touhukkaasta päivästä ;)

Mukavaa pääsiäistä kaikille!